Yhteystiedot: Päivi Nurmi Karhinkulma 55, 12240, Hikiä, Finland | e-mail: nurmipaivi@hotmail.com |

 

Olen Päivi Nurmi ja asustelen Hausjärven Hikiällä avomieheni ja 3 koiran kanssa. Perheeseeni kuuluu espanjanvinttikoirauros Dante (Domecq Do Promontório Da Lua) sekä sloughiuros Junnu (Tillieville Xiam Ehz) ja x-rotuinen Roti.

Asumme 20-luvulla rakennetussa talossa, ja vajaan hehtaarin tontista on osa aidattu koiria varten.

 

Muistan joskus 7-vuotiaana vannoneeni, etten ikinä elä ilman koiraa! Meillä oli tuolloin sekarotuinen ajokoiranarttu Ruusa, joka jätti lähtemättömän tassunjäljen sydämeeni. Sen jälkeen meille tuli sininen tanskandoggiuros Sarastro (Interline Arctus/Pir-Pauken Sheriffa) ollessani 9-vuotias. Itse halusin tuolloin afgaaninvinttikoiraa (ja omaa ponia ja ties mitä muuta..), mutta onneksi en sitä saanut, en varmaan olisi jaksanut hoitaa sen turkkia. Sen sijaan veljeni sai tahtonsa läpi ja niin meille tuli tanskandoggi.

Sasu eli kunnioitettavasti 9 vuoden ikäiseksi ja sen edesmentyä olimme pari vuotta ilman koiraa.

 

No eihän siitä elämästä mitään tule ilman koiraa ja niin isäni päätöksellä meille tuli kaukasianpaimenkoirauros Mörkömaan Ujo vuonna -95. Ujo eli kunnioitettavaan 10 vuoden ikään saakka. Lisäksi vanhempieni huostaan on uskottu kaksi kissaani eläinsuojeluyhdistyksestä, harmaaraidallinen Mona(1993-) ja mustavalkoinen Iines(1990-2009).

 

Muutettuani vihdoin vuokrakämppään aloin katsella eri rotuja, miettien lähinnä whippetin ja salukin välillä. Olin aina ihaillut sloughin kuvaa koirakirjoissa ja lehdissä ja ihmeekseni näin ilmoituksen sloughipennuista Vinttikoira-lehdessä keväällä -99. Niin sitten sloughiuros Jesse asteli elämääni kesällä -99 ja espanjanvinttikoira eli galgouros Calle pari vuotta myöhemmin, kesänä -01. Syksyllä -03 otin Espanjasta galgouros Villen, joka on Callen serkku ja samasta yhdistelmästä kuin ihailemani galgonarttu Niña (Rayma Faralaes).

 

Suureksi surukseni Jessen elämä päättyi joulukuussa -05 sen menehdyttyä vain 6,5-vuotiaana kardiomyopatiaan.

Villen menetin suolistosairauteen keväällä 2010 ja Callen vain kuukautta myöhemmin 2010 halvaantumisen takia.

 

Jessen tassunjäljissä astelee nyt Junnu, Tillieville Xiam Ehz, jonka hain Ruotsista lokakuussa 2006.

 

Marraskuussa 2007 hain Portugalista kolmannen espanjanvinttikoirani Danten, Domecq Do Promontório Da Luan.

 

Lokakuussa 2010 laumamme vartijaksi tuli reipas saksanpaimenkoiran ja valkoisenpaimenkoiran sekoitus uros Roti.

 

Tällä hetkellä harrastelemme koiranäyttelyitä, juoksupuolta sekä leikkimielisesti agilityä. Rotin kanssa olemme aloittaneet tottelevaisuuskoulutuksen.

 

Kuulun hyvinkääläiseen vinttikoirakerhoon Luhtilaukkaajat ry:n. Tällä hetkellä olen kerhon hallituksessa sekä kerholehden päätoimittajana. Kerhon kisoissa tulee välillä häärittyä töissä. Lisäksi toimitan espanjanvinttikoira-sivuja silloin tällöin Suomen Vinttikoiraliiton lehteen, sekä olen espanjanvinttikoirien edustaja Suomen Vinttikoiraliiton jalostustoimikunnassa.

 

 

Tulevaisuus ja kasvatustyö

 

Kävin kasvattajan peruskurssin keväällä 2005. Samaisena vuonna hyväksyttiin kennelnimeni, Almoldovar. Kunhan kokemusta karttuu lisää, niin haaveissa olisi mahdollisesti kasvatustyö galgojen ja sloughien parissa joskus hamassa tulevaisuudessa.

Harvinaisten rotujen kasvattamisessa onkin omat haasteensa, toisaalta on hyvä ettei kyseessä ole muotirodut, toisaalta taas huonona puolena on maassamme tällä hetkellä pieni geenipooli, ja uusia koiria ja harrastajia olisi mukava saada lisää. Joissain maissa näissä roduissa esiintyy harmittavan paljon sisäsiitosta.

 

Tavoitteenani olisi yhdistää näyttö ja käyttö, koira jonka kanssa voi harrastaa sekä näyttelyitä kuin juoksupuoltakin, mutta tietysti myös elellä mukavaa kotikoiran elämää ilman harrastuspakkoa.

 

kuva: Niina Salonpää