Me

Team Non Serviamin päämaja sijaitsee Hämeenlinnassa, Kankaantaustan kaupunginosassa. Laumamme on hajasijoittunut osa-aikaisesti myös pohjoisempaan ulottuvuuteen ja useimmiten tiimimme jäsenistä Sanjan sekä osan koirista löytää Yläkemijoelta, Veittivaaran tuntumasta.

Vinttikoirien lisäksi arvostamme elämässä hyvää musiikkia, brittihuumoria, matkailua kotimaassa ja maaseudun rauhaa. Vapaa-aikamme kulutamme pitkälti ulkoillen koirien kanssa ja lautapelejä pelaten.

Sivuillamme voit tutustua tarkemmin koiriimme ja suunnitelmiimme. Olette tervetulleita myös vierailulle, mikäli haluatte tavata harrastamiamme rotuja elävässä elämässä.

Ameena, Hyde, Ada ja Sanja 11.07.2009

Kuva: Erkki Liius (yläpalkin kuva: Laura Rodriguez)


Taustaa

Hasina ja Hyde, kuva: Minja Viitamäki

Olen viralliselta nimeltäni Heidi Lappalainen ja syntynyt vuonna 1980. Olen kotoisin Kiuruvedeltä ja koulutukseltani media-assistentti.

Ihastuin salukiin koirakirjan sivuilla jo 5-vuotiaana, mutta ensimmäinen rodun edustaja tuli asumaan luokseni vasta vuonna 2000. Keväällä 2002 kävin kasvattajan peruskurssin ja myöhemmin samana vuonna sain kennelnimen Non Serviam.

Vuosien varrella olen toiminut mm. yhtenä salukien sukutaulutietokannan (Pawpeds) ylläpitäjistä, Suomen Vinttikoiraliitto ry:n jäsenlehden päätoimittajana sekä Suomen Salukikerhon ry:n kotisivujen pentuvälityksen ja juoksutulosten päivittäjänä - nykyään olen mukana jälkimmäisen hallituksessa ja lehtitoimikunnassa.

Synnyin marraskuussa 1982 Rovaniemellä. Lapsuuteni elin pienessä Pirttikosken kylässä, entisessä Roin mlk:ssa.

Haave omasta koirasta syttyi 8-vuotiaana lukiessani uudelleen ja uudelleen kirjastomme koirakirjoja. Siperianhusky oli toiveena ja minulle sellainen luvattiinkin, kunhan täyttäisin 12 vuotta. Tosin siinä vaiheessa kun koiran ottaminen olisi ollut ajankohtaista, totesin, ettei sille riittäisi aikaa koulunkäynnin takia.

Sakke-kissan onnellisena omistajana toimin 15-vuotiaana, vuosina 97-98. Ensimmäisen oman koirani hankin muutettuani pois kotoa 16-vuotiaana.

Olen toiminut SBK:n webmasterina ja toimittanut venäjänvinttikoirapalstaa Vinttikoira-lehteen.

Igor ja Sanja, kuva: Minja Viitamäki

Koirat ja me

Hämeenlinnassa asumme omakotitalossa, jossa koirat luonnollisesti elelevät sisätiloissa ja jakavat kanssamme niin sängyt kuin sohvatkin. Pihalla on pieni aitaus ajanviettoon ja riehumiseen. Tarha on suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella ja pennut ovat tottuneet monenmoiseen meteliin siellä ollessaan.

Veittivaarassa koirilla on yhtälainen oikeus oleskella talossa ja useimmiten ne löytääkin nukkumasta olohuoneen sohvalta. Keittiössä oleilu on rajoitettu portilla, koska erityisesti Kimble on viehtynyt roskisten inventointiin ja kellarista ruoan varasteluun. Ulkotilaa on aidattuna 700m2 ja tämä riittääkin jo vähän railakkaampaan juoksenteluun. Koirat viihtyvät hyvällä säällä ulkosalla luita järsien, leikkien tai maisemia katsellen useitakin tunteja. Käymme päivittäin hihnalenkeillä ja koirat pääsevät useita kertoja viikossa juoksemaan vapaana metsässä sekä Hämeenlinnassa että Veittivaarassa ollessamme.

Koiriemme ruoka koostuu pääasiallisesti eri kuivaruoista täydennettynä mm. raa'alla lihalla, naudan mahalla, kananmunilla, hapanmaitotuotteilla sekä luilla ja rustoilla.

Kimble, Luumu, Sanja & Hasina

Kuva: Hyde


Kasvatusfilosofiamme

Haluamme kasvattaa tervepäisiä ja toimintakykyisiä vinttikoiria perheenjäseniksi ja harrastuksiin.

Arvostamme harrastamiemme rotujen alkuperää ja käyttötarkoitusta, mutta emme voi väittää pyrkivämme vain säilyttämään rotuja sellaisina kuin ne ovat yhä alkuperämaissa - resurssimme eivät siihen riitä. Yhdistelmiemme tavoitteena on saada aikaan reippaita ja terveitä, liioittelemattomia vinttikoiria, joilla on potentiaalia myös maasto- ja ratajuoksuun ja toivottavasti myös alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.

Emme pyri yhtenäiseen tyyppiin ulkomuodon osalta. Ulkonäkö ei silti ole sivuseikka, mutta yhdistelmää suunnitellessa se ei kuitenkaan saa vaikuttaa päätöksiin liikaa. Tärkeintä on se, että tulevien vanhempien temperamentit sopivat yhteen. Nykypäivän näyttelyissä arvostetaan usein mielestämme liioiteltua tyyppiä, joka ei vastaa mielikuvaamme toimivasta metsästyskoirasta.

Arvostamme eniten nimenomaan hyvää luonnetta - koiraa, joka on itsevarma, rohkea, utelias ja ystävällinen sekä omaa asianmukaisen metsästys- ja takaa-ajovietin. Vaikka metsästysvietti on salukille ja venäjänvinttikoiralle synnynnäistä, ei pidä väheksyä pentuna suoritettua treenausta vieheellä, koska sillä luodaan pohja tulevaa harrastusuraa ajatellen.

Salukeilla on monia tyyppejä, joista pidämme. Erityisesti meitä miellyttävät mm. eräät klassiset brittikoirat, kun taas omista kasvateista lähimpänä ideaalia ulkomuotoa ovat Anima Divina, Amanita Citrina sekä Domina Animarum . Pidämme vahvaluustoisesta, tasapainoisesta salukista, jolla on vaivattomat, kevyet ja joustavat liikkeet. Tärkeintä on tasapaino, niin seistessä, kuin liikkeessäkin. Nykyään näkee paljon koiria, joilla on kyllä täysin yhdensuuntaiset raajojen liikeradat, mutta niiltä puuttuu sivuliikkeistä rotutyypillinen jousto ja keveys.

Venäjänvinttikoirissa pidämme keskikokoisista, niukkaturkkisista ja kaikinpuolin kohtuullisista yksilöistä. Ihanteemme on Klingsor's Udascha, joka on ihastuttava niin ulkonäöltään, kuin luonteeltaankin. Kasvatuksemme keskittyy lähinnä salukiin.

Periaatteitamme:

- Pyrimme käyttämään vain hyväluonteisia koiria, joiden kanssa on helppoa ja mukavaa elää - salukin ei tule olla arka ja säikky omistajansa (tai huonekalujen) taakse piiloutuva haamu. Itsevarma koira on onnellinen koira.

- Pyrimme käyttämään laajasti eri linjoja ja välttämään korkeita sukusiitosasteita.

- Koirilla tulee olla normaali lisääntymisvietti - emme käytä keinosiemennystä, ellei uros sijaitse liian kaukana (Eurooppa ei ole liian kaukana, Amerikka on). Emme myöskään toteuta yhdistelmää, jos narttu ei hyväksy valitsemaamme urosta.

- Haluamme välttää sellaisten narttujen jalostuskäyttöä, joiden lähisuvussa on ollut synnytysvaikeuksia ja/tai puutteellinen hoivavietti.

- Koiralla tulee olla normaali ruokahalu ja vahva eloonjäämisvietti.

- Haluamme välttää liian nuorien yksilöiden jalostuskäyttöä. Sekä salukeissa että venäjänvinttikoirissa on yleensä mahdollista käyttää narttua ensimmäisen kerran vielä 6-vuotiaana, ja omassa kasvatustyössämme alarajana pidämme neljää ikävuotta. Urosten kanssa aikaa on luonnollisestikin vielä enemmän.

* * *

Olemme harrastaneet vinttikoiria vasta vähän aikaa ja meillä on vielä paljon opittavaa. Tähänastiset kokemuksemme ovat kuitenkin jo vahvasti muokanneet käsitystämme siitä, minkälainen on hyvä rotunsa edustaja.

Index Vieraskirja Linkit Galleria Pentueet Koirat Me Etusivu