Saluki uros
Synt. 2.8.2012
Kasvattaja: Lotta Brunn, Bente Waldal, Linn Mari Sørgård, Norja (kennel Caravan)
Omistaja: Hanna Järvinen ja Arto Ojanperä, Laukaa
TULOKSIA
Noan piti saada loppukesästä 2012 lapsia ja yhden mahdollisista lapsista piti tulla meille ilostuttamaan isänsä arkea. Tai ainakin me toivoimme niin. Valitettavasti pentuja ei tänä vuonna syntynyt ja Noan mahdollinen suvunjatkaminen siirtyi samalla tulevaisuuteen. Tottahan se harmitti. Pieni salukilapsi olisi ollut enemmän, kuin tervetullut lisä laumaamme. Tuolloin meillä ei käynyt edes pienessä mielessä, että olisimme tuoneet pennun jostain muualta. Aikani pettymystäni pureskelleena päädyin kuitenkin tutkimaan, onko Euroopassa mitään mielenkiintoista meneillään ja totesin, ettei ollut. Ei ainakaan mitään, missä olisi pentuja vapaana, tai että mahdollisten suunnitelmien ajankohta olisi ollut meille sopiva. Oli itsestäänselvää, että jos mielenkiintoinen suunnitelma jostain löytyisikin, ei se saisi poissulkea sitä, ettemme voisi mahdollisesti tulevaisuudessa ottaakaan Noan pentua. Tämän vuoksi en edes viitsinyt kiusata itseäni 2013 myöhemmillä suunnitelmilla. Ei ole tarkoitus, että pennut tulisivat liian lyhyellä aikavälillä, enkä pystyisi takaamaan täysimääräistä panostusta niille molemmille. Ei mitään, missään. Uskoin jo, että sillä oli jokin tarkoitus, ettei meille tänä vuonna tullut pentua.
Eräänä päivänä Hyde vinkkasi minulle, että jostain ihmeen syystä yksi jo kertalleen varatuista Caravan kennelin pennuista oli sittenkin vailla kotia, kun sen Alaskaanmuuttoaikeet viimehetkellä peruuntuivat. Olin ihastellut pentueen vanhempia vain viikkoa aiemmin ja pentueen sukutaulu oli mielenkiintoinen. Alkoi kiivas sähköpostinvaihto Norjaan ja tunsin jo jossain vaiheessa häpeäväni itseäni, niin tiukkaan prässiin laitoin kasvattajan terveys- ja luonneasiatentilläni. Onneksemme kasvattaja oli avoin ja suorapuheinen ja vain ilahtunut kysymystulvasta, joten saimme kattavan tietopaketin pennun suvusta kuvineen, päivineen. Pentu alkoi kuulostaa koko ajan paremmin meidän laumaamme sopivalta, ei pentueen teräväluonteisin, mutta ei se lapanenkaan. Luottaen näkemiini kuviin ja kasvattajan kertomaan, päätimme, että Dhuu Dawar saisi muuttaa meille. Pentu oli vain hieman vajaa kolmekuinen kun päätimme ottaa sen, joten edessä oli rabiesrokotteen saamisen jälkeinen kolmen viikon odotus, ennen kuin pääsisimme noutamaan pentua.
Matkustuspäivä koitti nopeammin,kuin uskoimme ja riensimme Naukkarisen Annen (Primada, whippet ja unkarinvinttikoira) kanssa matkaan. Norjassa meitä odotti komeiden maisemien lisäksi mitä välittömin ja ihanin ihminen, puhumattakaan koirilta saadusta vastaanotosta, kun pääsimme heidän kotiinsa. Sekä pentu, että pennun sukulaiskoirat olivat juuri niin ystävällisiä ja rauhallisia, kuin meille oli kerrottu. Pitkän päivän aikana saimme tavata useita heidän kasvattejaan ja olin vaikuttunut näkemästäni. Niistä jokainen suhtautui meihin, kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja. Tyynenrauhallisesti ne parkkeerasivat viereemme yksitellen rapsuteltaviksi, kurisivat onnellisina sohvansa nurkasta jos vaivauduimme ohikulkiessamme kumartumaan lässyttämään ja silittämään niitä ja olivat seurassamme hyvin rentoutuneita. Pentu itsessään sulatti meidän molempien sydämet varsin nopeasti ja tunti tunnilta olin enemmän vakuuttunut siitä, että pentu on juuri oikea lisä meidän laumaamme. Jos Noan "juttu" on ylitsevuotava sosiaalisuus, niin tämän pennun "juttu" on lehmänhermot. Se on laumassa juuri sopivan nöyrä, mutta silti reipas, hauska ja touhukas. Edes lentomatka ei saanut sitä tolaltaan. Päästyään lentolaatikosta ulos se venytteli ja riensi kanssamme tarkistamaan, paljonko väkeä voi mahtua Helsinki-Vantaa lentoasemalle. Autossa se käpertyi takatilaan villapaitani päälle, eikä vaivautunut juuri vaihtamaan asentoa edes yöllisen ruokataukomme aikana. Perillä kotona se ihmetteli Ilonan isoa nenää, Ferin outoja korvia ja mustaa karvaista kaveria, mutta sulautui nopeasti tilanteeseen ja nukkuikin ensimmäisen yönsä Ilonan ja Noan kanssa takkahuoneessa, itkemättä koti-ikäväänsä tai pissaamatta sisälle.
Sitä kuvittelisi, että meillä olisi hirveä härdelli nyt, kun on pentu talossa, "liian monta koiraa" ja pieni lapsi ja kaikkea, vaan ehei, meillä on rauhallisempaa kuin normaalisti. Pentu tuntuu olevan kuin aikuisen koiran mieli pennun kehossa. On mielenkiintoista nähdä minkälainen tyyppi siitä kasvaa, mutta jo nyt huomaan välillä ajattelevani, että tämä on se pentu jonka meille oli tarkoituskin tulla. Ja olihan meillä pieni salatoive, että niissä Noan toivotuissa jälkeläisissä olisi ollut punaisia ketunpoikia.. Sitä emme saa koskaan tietää, mutta sattuma päätti asettaa tähtensä suotuisiin asemiin ja punakettu löysi tiensä Norjasta Suomeen.
Vieheharjoitukset aloitimme kotipihalla pennun kotiuduttua Suomeen. Harjoitukset ovat edenneet siihen pisteeseen, että muovisuikaleviehettäkin tapetaan epäröimättä ja ankarasti, joten tästä on hyvä jatkaa kesää kohti.
Spike, Pikkelsi, Paakkelsi, Spiigelspaagel, on juuri niin herttainen, kuin miltä se näyttääkin.
|
