Saluki uros
Synt. 3.8.2005
Mustavalkoinen
Kasvattaja: Saija Juutilainen
(kennel Wallaby's)
Omistaja: Hanna Järvinen, Laukaa Suomen ja Ruotsin käyttövalio, maasto
5 x maasto-SERT
1 x maasto-CACIL
1x Ruotsin maasto-SERT
SM-hopeaa 2008
Kauden 2008 Suomicuplistauksen 3/112
Keski-Suomen kennelpiirinmestari 2008 & 2009
Euroopanmestaruusmaastojen kuudes 2010
SSak:n Vuoden Veteraani ratajuoksija VSP 2012
TULOKSIA
Dali tuli minulle ensimmäiseksi koirakseni pitkän
haaveilun ja harkinnan (ja koulusta valmistumisen) jälkeen. Musta
labradorinnoutajanpennun näköinen pötkylä imi etusormeani kymmenen
päivän ikäisenä ja päätös Keski-Suomeen muuttavasta yksilöstä oli
syntynyt. Dalin elämän alkutaival oli yhtä ihmettelyä niin minulle,
kuin pennulle itselleen. En voinut ymmärtää, minkä vuoksi pentu ei
suostunut syömään, miten se pystyi pidättelemään pissiä ulkona yli
kaksi tuntia ja pissasi lattialle heti sisälle päästyämme, enkä uskonut
korviani kun Dali osoitti mieltään, niin paha ääni siitä lähti.
Molemminpuolinen
tutustuminen eteni nopeasti ja opin lukemaan Dalia ja se oppi äkkiä
äänenpainoni ja eleeni. Se myös oppi, miten minua käytetään fiksuimmin
hyväksi ja milloin minulla on pinna kireällä. Kissani se ajoi
näppärästi kaapin päälle useaan otteeseen ja luitaan se vartioi lähes
raivokkaasti. Dalilla oli erinomainen vietti jo nuorena, Emma-salukin
esimerkin nähtyään Dali hyökkäsi nuorenmiehen innolla onki+rätti
viritelmän perään ja tappoi sen epäröimättä. Dalista kasvoi iloinen,
vahvalla vietillä varustettu juoksija, jolla kuitenkin oli omat
ongelmansa.
Dalin ollessa alle kaksivuotias, olin
joutunut muuttamaan jo useaan otteeseen surkeiden sattumusten takia.
Koira sopeutui joka muuton jälkeen nopeasti uuteen kotiin ja reviiriin,
mutta eroahdistus alkoi oireilla. Ennenkuin ehdin edes kiinnittää
asiaan sen suurempaa huomiota, oli Dali kehittänyt itselleen tavattoman
suuren ongelman yksinolemisesta. Se oli sille täysin ylitsepääsemätön
asia. Dali meni yksinollessaan niin paniikkiin, ettei se pystynyt
tekemään mitään. Se makasi kippurassa eteisen matolla ja huusi. Se ei
pystynyt tekemään tuhojaan, eikä koskaan tehnyt asioitaan sisälle, sillä
se ei todellakaan kyennyt muuhun kuin huutamiseen. Käyttäytymisterapian
ja lääkityksen tukemana saimme Dalin eroahdistuksen hieman
rauhoittumaan, ja aina kun luulimme, että asiat olisivat jo parhain
päin, muisti isännöitsijä meitä varoituksellaan. Koska omakotitaloon
muuttaminen ei ollut mahdollista, eikä ongelmakoiraa haluttu missään
nimessä "antaa eteenpäin", vaan halusin saada Dalin voimaan paremmin,
jouduin tekemään ratkaisuni siten, että Dali kulki kanssani töissä.
Koirakavereidenkaan seura ei auttanut Dalia. Töissä kulkeminen ei
tietenkään ratkaissut ongelmaa, mutta rauhoitti arkemme siten, ettei
tarvinnut pelätä häätöä ja sain lisäaikaa miettiäkseni, mikä
tilanteessamme olisi järkevin ratkaisu.
Reilun vuoden päivät
Dali ilostutti työporukkaamme läsnäolollaan, kunnes elämäntilanteemme
muuttui jälleen ja muutin mieheni luo omakotitaloon, ja samalla
koiralaumamme pääluku kasvoi kolmesta viiteen. Dali on nykyään selvästi
rennompi ja onnellisempi saadessaan olla ison lauman ympäröimänä. Koirilla käytössä
oleva tila on rajattu selvästi siten, ettei Dalin tarvitse kokea
olevansa vastuussa koko talon vahtimisesta. Nykyään Dali suhtautuu yksinolemiseen rennosti, eikä vaivaudu aina edes noteeraamaan, kun teemme lähtöä.
Kaikenkaikkiaan
koen läpikäyneeni turhankin hankalia asioita ensikoirani kanssa.
Arvelinkin, että jos minulla olisi ollut enemmän kokemusta, olisin
pystynyt ennakoimaan ongelmia suhtautumalla Daliin jo pentuna, kuten
potentiaaliseen eroahdistuskoiraan tulee suhtautua. Tästä ikävästä ja
arkea rajoittaneesta alkuvuosien ongelmasta huolimatta Dali on silti mitä
rakastettavin karvaturilas.
Kaikista hankaluuksista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Dali on minulle aivan pohjattoman rakas koira.
|